Rakennusten ilmanvaihto on välttämätöntä rakennusten käyttökelpoisuuden ylläpitämiseksi. Se tarkoittaa käytännössä likaisen ilman korvaamista uudella puhtaalla ilmalla.
Koko rakennuksen ilmamäärä tulee vaihtua käyttötarkoituksen mukaan tietyllä tehokkuudella ja ilmamäärillä. Esimerkiksi tavallisen pientalon ilman tulisi vaihtua käytön aikana vähintään kerran kahdessa tunnissa.
Ilma vaihtuu rakennuksessa hallitusti ja hallitsemattomasti. Suunniteltu ilmanvaihto voidaan toteuttaa rakennuksessa koneellisesti tai painovoimaisesti. Se, että poistoilman lämpöenergian otetaan nykyisin talteen edellyttää asianmukaisia ilmankäsittelykoneita. Käytännössä tämä on merkinnyt painovoimaisten rakennusten hyvin vähäistä määrää uudistuotannossa ja käytännössä lähes kaikki uudet rakennukset varustetaan lämmöntalteenotolla varustetulla ilmanvaihtolaitteistolla.
” Ilmanvaihtojärjestelmän hallittu säätäminen ja tasapainottaminen on edellyttää riittävän tiiviitä rakenteita.”
Hallitsematon, erilaisista ilmavuodoista johtuva, ilmanvaihto pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi. Täysin tiivistä rakennusta on käytännössä mahdotonta tehdä mutta huolellisella suunnittelulla, toteutuksella ja valvonnalla vuotoilmasta johtuvat haitat voidaan minimoida. Samalla hallitun ilmanvaihdon tulee toimia riittävällä tasolla, jossa rakennuksen tulo- ja poistoilmavirrat ovat tasapainossa.
Ilmanvaihtojärjestelmän hallittu säätäminen ja tasapainottaminen on edellyttää riittävän tiiviitä rakenteita. Toisaalta tiiviys vaatii myös tarkkuutta koneellisen ilmanvaihdon ilmavirtojen säädössä. Epätasapaino johtaa rakennuksessa helposti ei toivottuihin paine-eroihin suhteessa ulkoilmaan.
Höyrysulun läpäisyt vaativat erityistä huomiota. Tavallisia vuotokohtia ovat ikkunat ja ovet sekä ulkoseinien liitokset ylä- ja alapohjiin. Vuotokohdista siirtyy, lämmön lisäksi, sisäilman kosteus rakenteisiin ja mahdolliset epäpuhtaudet huoneilmaan. Uudisrakennusten tiiviys on parantunut huomattavasti verrattuna vanhaan rakennuskantaan. Energiatehokkuuden kannalta vaikutus on merkittävä.
Ilmanvaihdon energiakulutus koostuu itse koneen puhaltimien, tuloilman lämmittämisen tai jäähdyttämisen, poistoilman mukana poistuvan sekä ilman kuivattamiseen tai kostuttamiseen käytetystä energiasta. Ilmanvaihtokoneiden energiatehokkuus ja tekniikka on vaatimusten myötä parantunut. Esimerkiksi poistoilman lämpöenergiasta saadaan suurin osa talteen ja sitä voidaan käyttää tuloilman tai muun lämmityksen tarpeisiin.
Rakennuksen ilmanvaihtojärjestelmän energiatehokkuutta voidaan parantaa erilaisilla ohjausjärjestelmillä. Niillä voidaan ohjata koneita tarpeenmukaisesti. Käyttöajan ulkopuolella rakennuksessa voidaan pudottaa ilmamääriä tai vastaavasti tehostaa ilmanvaihtoa tiloissa, jos kuormat jostain syystä lisääntyvät. Ilmanvaihdon käytönaikainen seuraaminen, huoltaminen mittaaminen ja säätäminen ovat niiden tavoitteiden mukaisen toiminnan ja energiakulutuksen kannalta tärkeitä tekijöitä. Lukuisten sisäilmaongelmien taustalta löytyy valitettavan usein puutteelliset huoltotoimet ja vajavaisesti toimiva tai suunnitelmista poikkeava järjestelmä.
Teksti ja kuvat: Jaakko Aaltonen
Lähteet:
J. Vinha, M. Korpi, T. Kalamees, J. Jokisalo, L. Eskola, J. Palonen, J. Kurnitski, H. Aho, Mikko Salminen, Kati Salminen, M. Keto. 2010. Asuinrakennusten ilmanpitävyys, sisäilmasto ja energiatalous. Tampere. Viitattu 21.10.2018
https://docplayer.fi/3169268-Asuinrakennusten-ilmanpitavyys-sisailmasto-ja-energiatalous.html