Puun käytöstä pientalojen lämmityksessä

Perinteisesti suomalaiseen pientaloon on rakennettu tulisija joko päälämmönlähteeksi tai muun lämmitysjärjestelmän rinnalle. Lämmitysjärjestelmät ovat kehittyneet ja monipuolistuneet. Samaan aikaan asumistottumukset ja tilankäyttö rakennuksissa ovat muuttuneet. Merkittävä puun käyttö lämmityksessä vaatii aikaa ja varastointitilaa.

Useimmiten koti kannattaa lämmittää muulla kuin puulla, esimerkiksi kauko- tai maalämmöllä tai ilmalämpö­pumpulla. Uusien pientalojen lämmitysenergian kulutus asuinneliötä kohti on huomattavasti pienempää kuin vanhojen ja usein tulisija jää varsin vähälle käytölle. Kun rakennusta lämmitetään lämpöpumpulla, ei puun käytöllä päästä taloudellisessakaan mielessä kovin suuriin säästöihin, ellei puuta saada omasta metsästä.

Toisaalta ostoenergian hinnannousu näkyy lisääntyneenä puunpolttona pientalojen lämmityksessä. Talven kovina pakkasjaksoina sähköenergian käyttö on Suomessa huippulukemissa ja esimerkiksi varaavaa takkaa voidaan käyttää lisälämmön­lähteenä. Varaavassa takassa puita poltetaan vain pieni määrä kerrallaan. Iso osa lämpöenergiasta varastoituu tulisijan rakenteisiin ja vapautuu huoneeseen pikkuhiljaa.

Lähes kaikkien uusien omakotitalojen vakiovarusteisiin kuuluu tulisija”

Tulisija on tarpeellinen myös sähkökatkojen aikaan, jolloin muuta lämmitystä ei voida käyttää. Talvimyrskyjen takia monen omakotitalon lämmitys on ollut täysin puulämmityksen varassa pitkiäkin aikoja.

Lähes kaikkien uusien omakotitalojen vakiovarusteisiin kuuluu tulisija.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaikka puu on uusiutuva luonnonvara, liittyy sen energiakäyttöön samoja ongelmia kuin fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Puuhun varastoitunut hiilidioksidi vapautuu poltossa ilmaan ja sen uudelleensitomiseen kasvaviin puihin vie suhteellisen pitkän ajan. Puun pienpoltossa polttoprosessi on usein puutteellinen ja ilmaan vapautuu tarpeettoman paljon hiukkaspäästöjä. Päästöjen haittoja voidaan vähentää oikealla polttotekniikalla ja oikeanlaisilla tulisijoilla.

Päästöjen synnyn kannalta haitallisinta on, jos tulipesä ahdetaan täyteen ja palamista pitkitetään pienellä ilmamäärällä. Esimerkiksi varaavaan uunin polttopuumäärä on 3–5 kg pesällistä kohti. Ensimmäisessä pesällisessä vähemmän ja pienempiä noin 5 cm halkaisijaltaan olevia pilkkeitä ja toisessa pesällisessä hieman suurempia n. 1 kg suuruisia puita. Pilkkeet tulee latoa pesään siten, että ilma pääsee kulkemaan polttopuiden väleistä ja vapaata tilaa pitää olla 1/3 tulipesän korkeudesta. Puita lisätään vasta kun edelliset ovat palaneet lähes hiillokselle. Hehkuva hiillos luovuttaa lämpöä 25–50 % puun energiasisällöstä ja hiilloksella olevan pesän ilmavirtausta pienennetään. Hormipellit suljetaan kuitenkin vasta kun hiillos on palanut loppuun.

Tulisijat ovat kehittyneet ja esimerkiksi pesän parantuneella ilmavirtauksella aikaansaadaan parempi polttoprosessi. Tehdasvalmisteisten uunien myötä päästöjen arviointi on luotettavammalla pohjalla ja päästöt kontrolloidumpia. Paikalla muurattuihin uuneihin on tehty vuosien kuluessa parannuksia ja uusia innovaatioita, jotka johtavat esimerkiksi täydellisempään savukaasujen palamiseen, on tuotu markkinoille. Jotkin puulämmitteiset kiukaat ovat jo varsin energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä, mutta pääsääntöisesti kiuasvalmistajilla on vielä paljon tehtävää tässä suhteessa.

Pienhiukkaset puunpolton ongelma

Pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 tehdyn selvityksen mukaan tulisijojen hiukkaspäästöt ovat siellä samaa suuruusluokkaa kuin autoliikenteen pakokaasujen hiukkaspäästöt. Puunpoltosta vapautuvat pienhiukkaset vaikuttavat asuinalueiden ilmanlaatua heikentävästi ja aiheuttavat suurempina pitoisuuksina kohonneen terveysriskin. Noki ja osa tuhkasta kulkeutuu palokaasujen mukana ilmaan. Pienhiukkaset kulkeutuvat hengityselimistöön ja riippuen altistuksen määrästä aiheuttavat varsinkin herkistyneillä ihmisillä oireita ja lisäävät sairastumisriskiä. Puun pienpolton yleistyessä kuntien terveydensuojeluviranomaisille tehdyt polttoa koskevat savuvalitukset ovat lisääntyneet.

Nokipäästöillä on myös ilmastovaikutuksia. Varsinkin pohjoisilla alueilla nokihiukkaset laskeutuessaan lumen pinnalle nopeuttavat sen sulamista. Paljastunut maan pinta imee auringonvaloa ja lämpöenergiaa lämmittäen omalta osaltaan ilmastoa.

Joka tapauksessa puuta tullaan vielä pitkään käyttämään asuntojen lämmittämiseen ja sen määrä pysyy arvioiden mukaan samana tai jopa lisääntyy lähivuosina. Sen takia tulisijojen hyvä tekninen taso ja oikeanlainen polttaminen ovat päästöjen vähentämisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä, joilla haitallisia päästöjä voidaan vähentää.  Muutama perusasia, joilla saadaan mm. noen muodostumista vähenemään, on hyvä muistaa:

  • Polta vain kuivaa puuta.
  • Säilytä polttopuut ilmavassa paikassa ja suojassa sateelta.
  • Puunpoltossa käytettävä lämmityslaite pitää nuohota säännöllisesti.
  • Sytytä polttopuut pesään ladottujen pilkkeiden yläosasta.
  • Huolehdi palamisprosessin riittävästä ilmansaannista.
  • Älä polta roskia.

Hyvä opas oikeanlaiseen puunpolttoon löytyy tästä linkistä https://www.vtt.fi/inf/julkaisut/muut/2008/VTT-R-10553-08.pdf

 

Teksti ja kuva Jaakko Aaltonen

Lisätietoja:

Tulisijojen käyttö ja päästöt pääkaupunkiseudulla vuonna 2014. HSY:n julkaisuja 2/2016. Helsinki. Viitattu 2.1.2019

https://www.hsy.fi/sites/Esitteet/EsitteetKatalogi/Julkaisusarja/2_2016_Tulisijojen_kaytto_ja_paastot_2014.pdf

Alakangas, A. Erkkilä, H. Oravainen, 2008. Tehokas ja ympäristöä säästävä tulisijalämmitys. Polttopuun tuotanto ja käyttö. VTT. Jyväskylä. Viitattu 2.1.2019

https://www.vtt.fi/inf/julkaisut/muut/2008/VTT-R-10553-08.pdf

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *